MM 1988
Suomi toistamiseen finaaliin
Vuonna 1988 Belgian Leuvenissa Suomi voitti hienosti MM-hopeaa. Tämä onkin jäänyt historian viimeiseksi MM-finaalipaikaksi. Voiton vei USA:ta edustanut New York New York. Joukkueessa pelasivat mm. maailman maineeseen päässeet Ken Dobyns, Dennis "Scribber" Warsen sekä WFDF:n monivuotinen puheenjohtaja Robert "Nob" Rauch. He ovat päässeet myös harvalukuiseen USA:n Hall Of Fameen. New Yorkin joukkuetta voinee pitää kaikkien aikojen parhaana joukkueena, sillä he voittivat kuusi USA:n mestaruutta sekä pari seura-joukkueiden maailmanmestaruutta ja maajoukkueiden mestaruutta. Jenkithän lähettivät seuramestarinsa edustamaan maataan ultimaten alkuvuosina. Mainittakoon, että kuuteen USA:n mestaruuteen on pystynyt myös Bostonin Death or Glory. Liquidisc kohtasi DoGin MM-finaalissa 1999.
Matkalla loppuotteluun Suomi kukisti puhtaasti nykyiset menestysmaat kuten Japanin 15–5 ja Australian peräti 15–1. Australia esiintyi tällä tasolla ensimmäistä kertaa. Tiukempaa vääntöä oli Hollannin kanssa, jota vastaan oltiin pitkään tappiolla. Valmentaja Pekka Rannan oikeat sekä taktiset että pelaajamuutokset varmistivat niukan voiton 13–11. Herkullisin voitto saatiin kuitenkin Ruotsista 11–10 (ainoa voitto MM-tasolla). Jatkoajalle venyneessä otte-lussa suomalaisten hermo piti ja viimeinen piste tehtiin kiekkoa arvostaen. Semi-finaalissa kaatui puolivauhdillakin Iso-Britannia tylysti 17–11. Belgiassa debytoi tuleva maailmanluokan pelimies Matti "Snägä" Suurnäkki, joka esitteli tiukkaa mies-puolustusta sekä "first things first" -politiikkaa. Mies liukeni kesken MM-finaalin (peli 2–3) kotimaan lennolle pitämään Helsingin Kauppakorkeakoululle syyslukukauden avajaispuhetta. Snägä sai vielä toisen mahdollisuuden seurajoukkueiden MM-finaalissa vuonna 1999 Skotlannissa. Hän oli hopeaa voitaneen Liquidiscin kantavia voimia sekä pelaajavalmentaja.