Frisbeegolf SM-83

Tekijä: Sami Loukko 15.4.2021 viimeksi muutettu 28.4.2021 Sami Loukko

Kesällä 1983 edellisistä frisbeegolfin SM-kisoista oli kulunut jo viisi vuotta. Meilahteen oli saman vuoden keväällä valmistunut kiinteä frisbeegolfrata, mutta se, millä nimellä lajia kutsuttiin, ei ollut vielä vakiintunut. Esimerkiksi Frisbarin numerossa 2/83 käytettiin termiä Disc-Golf, Helsingin Sanomissa taas kirjoitettiin liitokiekosta, frisbee golfista sekä kiekkogolfista.

Frisbeegolfin SM-kisat käytiin 30–31.7. 1983 Helsingissä, Meilahden vastavalmistuneella radalla. Lauantaina aamupäivällä kaikki pelasivat ensin kiinteän radan yhdeksän väylää kahteen kertaan ja  iltapäivällä pelattiin niin ikään kaksi yhdeksän väylän kierrosta, mutta pelattava rata oli kaikille uusi. Radan oli suunnitellut Marko Timonen, ja väylät pelattiin kiinteään rataan verrattuna "väärinpäin"eli esimerkiksi ysiväylän korin lähelle tehdyltä aloituspaikalta pelattiin väylän #8 koriin. Sieltä vastaavasti taas väylän #7 koriin ja niin edelleen. Sunnuntain finaaleihin pääsi kahdeksan parasta pelaajaa. Miesten finaaliin otettiin kuitenkin 9 pelaaja Marko Timosen ilmoitettua etukäteen, ettei pääse sunnuntain finaaleihin. Lisäksi  useampi pelaaja oli tasatuloksessa. Sunnuntaina miehillä ja junioreilla oli ohjelmassa vielä kaksi kierrosta. Ensimmäinen kierros pelattiin kiinteän radan mukaan ja kisan viimeinen kierros uutta layoutia noudattaen.

Disc-golf SM-kisat 30–31.7.1983 Meilahti (frisbari 2/1983)

Vuoden 1983 SM-kisoissa pelattu Meilahden kiinteä rata.

Frisbari 4/1983 teksti Petri Isola

Kiekko-golfin ensimmäiset SM~kisat käytiin kaksipäiväisenä taisteluna Meilahden tiheässä metsikössä. Aloituspäivänä lauantaina ei sää oikein suosinut kilpailijoita ja siksipä heidän lukumääränsä jäikin luvattoman pieneksi. Marko Timonen oli edellisenä iltana käynyt merkitsemässä yhdeksän uutta aloitusheittopaikkaa, jotta rata olisi 18-reikäinen. Lauantainen urakka käsitti yhteensä 36 reikää: kaksi kertaa peräkkäin "vanha rata" ja sitten ruokailun jälkeen kaksi kertaa "uusi rata". Näissä kisoissa olivat edustettuina kaikki kolme sarjaa: juniorit (10), naiset (2) ja miehet (20). Lisäksi oli mukana Mikko Laakson 'superseniori-isä' Paavo, joka selvitti radan kunniakkaasti.

Lauantaina kaikki siis pelasivat ensin kaksi kertaa vanhan radan. Kaksi ja puolituntisen urakan jälkeen kyllä ruoka maittoi. Kevyen lounaan loivat paikalle hankkineet ja lämmittäneet Klade, Bob ja Kaide sekä Jukka. Syönnin jälkeen oli edessä vielä suuri urakka -kaksi kierrosta uudella, kaikille tuntemattomalla radalla. Tämä vastakkaiseen suuntaan pelattava rata tuntui erittäin mielenkiintoiselta ja jännittävältä; tuntui kuin olisi ollut vallan toisissa maisemissa.

Kun lauantaipäivä oli saatu päätökseen ja pisteet laskettua yhteen saatiin kahdeksaksi finalistiksi seuraavanlainen lista nimiä:

JUNIORIT

1. Peik Johansson 133

2. Mikko Laakso 137

3. Timo Vaskio 141

4. Timo Kuusankoski 157

5. Tom Tele 159

6. Mika Nordman 161

7. Jouni Manninen 165

8. Petri Budde 180

MIEHET

1. Henrik Londen* 126

2. Kari Vesala 127

3. Marko Timonen* 128

4. Jyrki Kaivola 131

5. Kari Kaivola 133

6. Pasi Pesonen 135

7. Petri Isola 136

Kari Hännikäinen 136

9. Junnu Rinne 139

Pekka Ranta 139

*Henrik oli ulkop. kilpailija eikä hän kilvoitellut SM-tittelistä Marko kertoi jo ennen kilpailua olevansa estynyt tulemaan sunnuntaiseen finaaliin, jos pääsee niin pitkälle.

Niinpä sitten sunnuntaina, heinäkuun viimeisenä päivänä kello kymmenen oivat finalistit kokoontuneet Meilahden tenniskioskin penkille. Ohjelmassa oli kerran vanha ja kerran uusi rata, yhteensä 18 reikää. Onneksi finaalipäivänä oli kaunis ilma, joka teki mitalikamppailuista miellyttävän tapahtuman. Huomautettakoon, että naisten kilpailu oli finaloitu jo lauantaina, ja lopullinen järjestys oli 1. Tuija Kohonen 2. Tuija Jääskeläinen

Koko kilpailu käytiin käyttämällä kumulatiivista laskutapaa, eli kaikkien kierrosten tulokset laskettiin yhteen. Tästä johtuen lauantain parhailla oli tietysti etulyöntiasema; alemmilla sijaluvuilla olevien kilpailijoiden pitäisi pelata erityisen hyvin saavuttaakseen mitalisijoja. Tämä jos mikä antoi kilpailulle jännittävän tunnelman. Vielä kun finalistit oli jaettu kahteen ryhmään lauantaisen paremmuusjärjestyksen perusteella, oli jännitys taattu, kun ei tiennyt miten toisella ryhmällä meni samaan aikaan. Ykkösryhmän lauantainen järjestys säilyi sellaisenaan. Henrik Londen sai loistavan lopputuloksen 187 Käpin tultua toiseksi tuloksella 193 (Käppille kuitenkin SM). Kolmanneksi tuli Kaivolan Jyrki (196) ja neljänneksi hänen veljensä Kari (200). Ensimmäisen ryhmän lopetettua toinen ryhmä pelasi vielä kahta viimeistä reikää täysin epätietoisina edellisten tuloksista. Kun toinenkin ryhmä huikean ja jännittävän loppukirin päätteeksi sai pisteensä ynnätyksi, saatiin voittajaksi samalla tuloksella 200 kaksi pelaajaa: Kari Hännikäinen ja Petri Isola.

Lopullinen kunniataulukko miesten osalta on siis seuraava:

(1.) Henrik Londen 187

SM

1. Kari Vesala 193

2. Jyrki Kaivola 196

3. Kari Kaivola 200

Kari Hännikäinen 200

Petri Isola 200

Junioreiden puolella lopullinen järjestys muodostui tällaiseksi:

1. Timo Vaskio

2. Peik Johansson

3. Mikko Laakso

Omistaja: Kari Vesala. Voittajan kunniakirja.

Suomen mestarin Kari Vesalan haastattelu 27.4.2021:

Koska, missä, miten ja millä kiekoilla aloitit frisbeegolfin?  Menestyit erityisesti pituusheitossa ja freestylessä (pituusheitto: Suomen mestari 84,85,86 SM-2 83, EM-2 84) (freestyle: Suomen mestari 82,83,84,85, EM-3 83 ja 84 EM-1 85) (yleismestari -83), mutta paljonko treenasit frisbeegolfia? Meilahteen tuli rata keväällä -83, paljonko harjoittelit siellä ennen kisaa?

Oma frisbeegolfharrastukseni alkoi vuonna 1981 ja silloin se oli vain yksi mukava frisbeelaji muiden frisbee-lajien joukossa (pituusheitto, mta, freestyle jne.) Lajipainotus ennen Meilahden rataa oli selkeästi muissa lajeissa ja vasta Meilahden tultua, frisbeegolfin pelimäärät lisääntyivät, mutta painotus oli siltikin vielä noissa muissa frisbeelajeissa. Eli en kiertänyt Meilahtea kun muutamia kertoja viikossa.

Olit tunnettu pitkistä ja tarkoista rollereista, mutta mitä kuului heittovalikoimaasi Meilahdessa? Heittivätkö muut erikoisheittoja?

Heittovalikoima lukuunottamatta kämmenheittoa oli jo sen ajan golfpelaajilla melko laaja. Mukana oli upsit, backspinnit, rollerit, airbouncet ja tietysti normi backhand kovassa käytössä. Pelaajien heittovalikoima laajeni kuin huomaamatta DDC:tä ja muita kenttälajeja pelaamalla.

Millä kiekoilla pelasit noissa kisoissa ja miksi? Entä millä muut pelasivat?

1983 SM-kisassa oli mielestäni jo Eagle ja Aero käytössä. Muita moldeja olivat Wham-O:n 100E, 71C, 42BG, Discraftin Sky Streak ja AMF Voitin 23 cm Sport Disc, kaikki ns. "painavina" eli n. 130–159 g. Kiekkovalinnoissa ei juurikaan tuohon aikaan ollut vaihtoehtoja ja ns. golfkiekkojen saanti oli lähes täysin Sepon (Nieminen) Amerikasta tuotujen uutuuksien varassa. Itse kisassa muistini mukaan minulla oli jo Eagle pitkiin draiveihin. Puteissa käytin joko Aeroa tai Sky-Streakiä. Wham-O:t olivat mukana ja ovat nekin varmasti kisan aikana lentäneet.

 Bägi?

Bäginä minulla oli tuon ajan kisoissa joko joku Valintatalon pinkki muovikassi tai Adidaksen retro ns. lääkärilaukku. Fribabägeistä ei ollut tietoakaan tuohon aikaan.

Alkuperäisen Meilahden suosikkiväyläsi?

Meikun ehdoton suosikkiväylä oli alamäkiväylä 7, mutta myös 9 oli kiva, kun siinä oli kaksi eri reittiä korille.

Mitä sait palkinnoksi kisoista?

Palkinnoksi 1983 SM-voitosta taisi tulla joku kiekko Sepolta ja liiton kunniakirja.

Miten vuoden 1983 frisbeegolf eroaa  vuoden 2021frisbeegolfista?

Frisbeegolf oli 1983 Suomessa ihan alkutaipaleella ja sen aikaisten kiekkojen lento-ominaisuuksissa oli iso ero nykyisiin eli tuolloin oli vasta patentoitu tuo ns. teräväreunainen kiekko (Original Eagle) ja nykymittapuulla nopeimmat kiekot olivat tuolloin luokkaa 4–5. Suomessa ei ollut vielä käytännössä ketään, jotka olisivat harjoitelleet pelkkää frisbeegolfia. Kiinteitä korillisia ratoja ei ollut kuin Meikku, ja pisimmät väylät olivat par 3, enintään 100 m. Heittovalikoimassa ei vielä tuolloin ollut juurikaan kämmenheittoa.

Vasta muutamia vuosia myöhemmin, kun pääsin pelaamaan hienoja puistoratoja ulkomailla, ymmärsin frisbeegolfin potentiaalin ja hienouden,  ja vaikka lajiin tulikin 19 vuoden tauko (1986-2005), sen jälkeen onkin oltu mukana entistä kiivaammin kaikilla lajin osa-alueilla.