Takaisin kultakantaan - EM 1997

Vuonna 1997 EM-kisoista raportoi Hartti Suomella Frisbarissa.

"Suomi palasi Euroopan huipulle voittaen kultaa 17 vuoden tauon jälkeen. Avoimessa sarjassa paikalle saapuivat Suomen, Ruotsin, Saksan, Sveitsin ja isäntämaan Ison-Britannian joukkueet. Poisjääneistä maista suurin osa oli niin sanottuja heikompia maita (Belgia, Italia, Itävalta, Ranska, Tanska, Tsekki). Merkittävistä ultimatemaista vain Hollanti loisti poissaolollaan. EM-turnaus järjestettiin Millfieldissä, samoissa maisemissa kuin seurajoukkueiden MM-turnaus vuonna 1995.

Avoimen sarjan turnaus pelattiin kaksinkertaisena sarjana, jonka jälkeen pelattiin loppuottelu sarjan kahden parhaan joukkueen kesken. Jokainen joukkue pelasi näin ollen viiden päivän aikana kahdeksan täysimittaista ottelua 21 pisteeseen. Kuudes turnauspäivä, lauantai, oli varattu finaaleille. Ensimmäisenä päivänä Suomella oli vastassa isäntämaan runsaslukuinen joukkue. Jouduimme lähtemään otteluun vain 13 pelaajalla Tuomo Jalovaaran sairastuttua flunssaan. Lisäongelmia aiheutti Mika Niemenmaan kaksoisrooli naisten maajoukkueen valmentajana ja avoimen sarjan maajoukkueen pelaajana - Unski pystyi pelaamaan ottelussa vain ensimmäiset 45 minuuttia, kunnes naisten kutsu kävi. Ottelu alkoi kannaltamme mainiosti. Jo kättelyssä saimme puolustuksellamme englantilaiset vaikeuksiin. Ville Nevalainen aloitti brittipoikien hyydyttämisen heti ensimmäisessä pisteessä dyykki-katkollaan. Tauolle siirryttiin Suomen johtaessa 11–7. Englantilaiset olivat kuitenkin jo henkisesti lyötyjä ja toinen puoliaika meni täysin suomalaisten tahdissa. Ottelun lopputulos 21–11 kertoo pelin luonteen varsin hyvin ja takasi meille selvän yliotteen Englannista toiseen keskinäiseen kamppailuumme.

Avauspäivän varsinainen uutispommi putosi Saksa–Ruotsi-ottelussa. Ruotsalaiset eivät saaneet pysäytettyä saksalaisten omalaatuista 4-1-2-hyökkäystä, jossa tavoitteena on pelata kiekko keskelle kenttää eristetylle pelaajalle. Tiukan taiston jälkeen tulostaululta voitiin lukea luvut 22 Saksalle ja 20 Ruotsille.

Tiistaina Suomen vastustajaksi asettui samainen saksalaisjoukkue, ja 4-1-2-hyökkäys aiheutti myös meidän puolustuksellemme ongelmia. Saksan johtaessa 18–16 vaihdoimme puolustukseksi paikkapuolustuksen sekä myötä- että vastatuuleen. Ja tulosta alkoi syntyä. Ottelun käännöskohtana voidaan pitää Olli Suurnäkin hoitamaa hyökkäysilmatilannetta tasatilanteessa 18–18. Vastustajien selkärangan rasahdellessa teimme voittoon tarvittavat maalit. Lopputulos 21–18 Suomelle.

Päivän toinen vastustajamme oli Ruotsi. Lähdimme otteluun todella voitonnälkäisinä. Olihan edellisestä voittoisasta Ruotsi-ottelusta ehtinyt kulua jo seitsemän vuotta. Neljän ensim-mäisen pisteen jälkeen ottelu oli jo käytännössä ratkennut. Ruotsalaiset olivat pelkkiä vastaantulijoita. Puoliaika oli meille 11-2 ja koko ottelu päättyi murskaavasti 21–6. Ruotsin liitossa tehdäänkin tällä hetkellä tiukkaa historiatutkimusta, josko joku olisi joskus antanut Svea-vesseleille enemmän turpaan. Ainakin paikanpurussa Ruotsi oli ottanut mallia joltain Tsekin mestaruussarjan kakkosdivarin häntäpään joukkueelta. Joukkueen sisäinen kilpailu siitä, kuka teki enemmän tarpeettomia heittoja omalla maaliviivalla ja vielä tumputti ne, päättyi ratkaisemattomaan. Turpaan ruotsalaisille tuli ottelussa muutoinkin, kun yksi ruotsalaisista otti ihokuorinnan naamastaan Hartin selkään ja toinen juoksi katkon jälkeen päin vaakaasennossa. Luonnollisesti (sark.) molemmista tapauksista huudettiin virheet, olihan Ruotsi jo menettänyt kiekon pelaamalla.

Keskiviikon ottelu Sveitsiä vastaan oli läpihuutojuttu. Turnauksessa heittopussin rooliin joutunut alppimaa sai suomalaisilta vain neljä pistettä. Keskiviikkona pelattiin länsinaapuriemme kannalta tärkeä Saksa-Ruotsi ottelu. Tämä toisen kierroksen ottelu päättyi Ruotsille 22–20. Näin Ruotsi säilytti mahdollisuutensa finaaliin etenkin, kun pitkän ottelun uuvuttama Saksa hävisi briteille peräti 21–9.

Torstaina, neljäntenä pelipäivänä, olivat finaalipaikat katkolla. Torstai oli myös siitä merkittävä päivä, että pystyimme pelaamaan ensimmäistä kertaa turnauksessa koko 14-miehisen joukkueemme voimin. Iskukyinen joukkueemme hoitikin leiviskänsä kunnolla. Voittamalla toistamiseen sekä Englannin (21–10) että Saksan puhtaasti (21–9) finaalipaikka oli jo varma ennen perjantain kahta ottelua. Saksa-ottelun ratkaisi hyväksemme 4-1-2-hyökkäystä vastaan kehittämämme puolustus. Saksalaiset eivät kerta kaikkiaan saaneet kiekkoa pelatuksi eristetylle pelaajalle, jolloin nahkapöksyjen puutteellisesta pelikirjasta ei enää löytynytkään muita kuvioita. Ottelun jälkeen Saksan valmentaja Peter Schiitz (Zamperl, aiemmin Mir San Mir) joutui myöntämään puolustuksen hioneelle seuratoverilleen Juha Jalovaaralle, että mahdotonkin näytti olevan mahdollista ja 4-1-2-hyökkäyskin pysähtyy oikeilla eväillä.

Puolustuksen perusperiaatteet olivat pakotus kämmenheiton puolelle, markkerin keskittyminen välisyöttöjen estämiseen (markkerin murtamiseksi jäljelle jäi vain upsi napakassa tuulessa), eristetyn miehen puolustaminen perästä sekä toisen kärkipelaajan puolustajan tarjoama apu eristetyn miehen pimeälle puolelle suuntautuviin hakuihin. Lisäksi otimme vielä tehokkaasti pois neljän miehen linjasta lähtevät give-and-go-ryntäilyt.

Myös Ruotsin finaalipaikka varmistui torstaina, kun Englanti kaatui tiukassa ottelussa luvuin 18–17. Englanti johti ottelua aina tilanteeseen 15–10, jolloin Ruotsin paikkapuolustus alkoi saada helppoja katkoja hermostuneilta briteiltä. Oman leimansa otteluun antoivat ruotsalaispelaajien huonot huudot.

Perjantaina oli Suomella edessään vielä tärkeä Ruotsi-ottelu. Vaikka lopputuloksella ei finaalipaikkojen kannalta ollut mitään merkitystä, lähdimme otteluun täydellä höyryllä. Ottelu oli tiukempi kuin ensimmäinen kohtaamisemme, mutta voittajasta ei tälläkään kertaa ollut epäselvyyttä. Ruotsi taipui numeroin 21–15, mikä lupasi hyvää seuraavan päivän finaalia ajatellen, etenkin kun lepuutimme kahta flunssapotilastamme, Tommi Lehtoa ja Hartti Suomelaa.

Pronssimitalien kohtalo ratkesi Englannin ja Saksan keskinäisessä kohtaamisessa perjantai-iltapäivänä. Saksalaiset olivat koko ottelun ajan hiukan niskan päällä ja pronssimitalit matkasivat Vaterlandiin 19–17 voiton ansiosta.

Finaalipäivä valkeni sikäläiseen tapaan epävakaisena. Poikkeuksellisesti päivästä muodostui varsin tyyni. Kaikkina muina päivinä peliä oli vaikeuttanut voimakas tuuli, mikä oli toiminut varmaotteisen joukkueemme eduksi. Niinpä finaalista muodostuikin täysin erilainen ottelu kuin kaksi edellistä kohtaamistamme olivat olleet. Tasaisen alun jälkeen ruotsalaiset siirtyivät johtoon Suomen luopuessa kiekosta omien virheiden takia. Puoliaika Ruotsille 11–8. Pelitilanteesta huolimatta ei puoliaikapalaverissamme valinnut mitenkään epätoivoinen tunnelma. Tiedossa oli, että tämän ruotsalaiskaartin kykenemme kyllä voittamaan. Palasimme takaisin niihin perusasioihin, joilla olimme menestyneet koko turnauksen ajan: kova puolustus, pikainen katko ja varma maali, mieluiten vastustajan maaliviivan läheisyydestä. Ensimmäisen puoliajan yhden suunnan pakotuksen muutimme tutuksi laita kiinni -puolustukseksi. Toisen puoliajan alku olikin sitten parempi ja pian olimme tasoittaneet tilanteeksi 13–13. Sitten peli muuttui täydeksi farssiksi - kiitos ruotsalaisten. Koska virhehuutokiintiö oli edellisissä matseissa käytetty loppuun, alkoivat ruotsalaiset aukoa suutaan travel-sanan tahdissa. Suomen "paha poika" oli Tommi Lehto, jonka pitkät heitot huudettiin kaikki, suurin osa ruotsalaiskatsojienkin mielestä perusteetta, takaisin. Tommilla lieneekin edessään menetyksekäs ura matkatoimiston johtajana. Huudoista lannistumatta jaksoimme kuitenkin kärsivällisesti viedä kiekon neljäkin kertaa saman pisteen aikana maaliin. Todella huonon kuvan itsestään antanut Ruotsin joukkue joutui lopulta taipumaan aikakaton turvin vain 4 pisteen erolla 19–15.

Suomen edellisestä Euroopan mestaruudesta oli ehtinyt kulua jo 17 vuotta. Tuolloin Suomi kaatoi finaalissa Englannin ja Ruotsi oli kolmas. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuoden MM-kilpailuja. Turnauksen jälkeen tilastoihin jää myös maajoukkueen ensikertalaisten Ville Haaramon ja Antti Häkkilän tappioton maajoukkueura ja sataprosenttinen saldo Ruotsia vastaan. Kokonaisuutena joukkueemme pelasi mainion turnauksen. Tiukoissa tilanteissa kiekkoa arvostettiin ja puolustusta saatiin kiristettyä. Loukkaantumisista ja etenkin flunssasta kärsinyt joukkueemme tarvitsi ja sai jokaisen pelaajan sataprosenttisen panoksen. Hyvästä taistelutahdosta ammennettiin myös runsaasti hyvää joukkuehenkeä.

Taistelijan maljan sai tänä vuonna Hannu Saarinen, joka osoitti kiekonkäsittelyvarmuutensa monissa pitkissä hyökkäyksissä paikkapuolustusta vastaan ja pelisilmänsä hienoilla avaavilla hauillaan ja syötöillään", päättää Hartti.